Kotiinpaluu

Aika on ihan singahtanut sen jälkeen, kun palasin kotiin. Viimeinen viikko Oslossa kului ihan mukavasti viikonloppuun saakka. Itsenäisyyspäivänä satoi vielä luntakin ja viimeinen viikonloppu oli ihanan luminen.

Meidän vuorireissu ei, yllätys yllätys, ikinä toteutunut. Suunniteltiin sitä mun viimeiselle viikonlopulle ja sen vuoks siirsin mun perjantaisen/lauantaisen kotiinpaluun maanantaihin. Lopulta vietin viimeisen viikonlopun kuitenkin ihan yksin torstai-illasta sunnuntai-iltaan. Mulle olis varmasti jäänyt vähän parempi maku reissusta, jos olisin lähtenyt jo alkuperäisen suunnitelman mukaan, enkä olis joutunut viettämään koko viikonloppua ihan yksin. Tosin nyt sain hyviä kuvia lumisesta Oslosta, jonne lähdin muistaakseni sekä lauantaina että sunnuntaina tyhjää asuntoa karkuun, ja olihan mulla myös vähän paremmin aikaa täydennellä tuliaisvarastoja.

Varsinkin itsenäisyyspäivänä tuli sellainen olo, että haluisin vain olla kotona, kotimaassa ja oman perheen kanssa, ja nyt myöhemmin oon ollut vaan niin ilonen, että oon saanut viettää joulun, uudenvuoden ja omat synttäritkin kotona kaikkien läheisten kanssa. Tällä hetkellä päälimmäiset fiilikset Oslosta on, etten enää ikinä haluis kokea tota kaikkea uudelleen ja käydä kaikkea sitä yksinäisyyttä ja sopeutumista ja ennen kaikkea selviytymistä läpi. Oon ollut ihan eri tavalla onnellinen omasta kodista ja kaikista rakkaista ihmisistä nyt kuin ennen tota kokemusta. Ehkä tähän asti tärkeimmät opetukset on olleet, että oikeesti on oppinut arvostamaan niitä ihmisiä, jotka välittää musta ja on mun tukena, sekä myös se, että kaikesta selviää.

Tietenkin kokemuksena noi kaks kuukautta oli ihan korvaamattomia ja opin tuntemaan itteeni tosi hyvin. Tuntuu, etten ennen ees tiennyt kuka oon ja mitä oikeesti haluun elämältä. Aina tietenkin oppii uutta, eikä ikinä tunne edes itseään ihan kokonaan, mutta mulla on tällä hetkellä paljon itsevarmempi olo omista tekemisistä kuin vielä muutama kuukausi sitten ja se on ehkä tällä hetkellä tärkeintä.

Vaikka tällä hetkellä tuntuu, etten ikinä haluis kokee tota samaa enää uudelleen, niin varmasti myöhemmin vuosien saatossa sitä oppii arvostamaan kokemuksena ja ylipäätään ymmärtää, että on joskus asunut ulkomailla ja selvinnyt yksin kaikenlaisista pattitilanteista. Tietenkin toi aika olis voinut olla hiukan vähemmän epämukavaa, jos olisin esim mennyt jonkun järjestön kautta ja sitä kautta löytänyt kavereita ja tapahtumia. Perheenkin kanssa olis saattanut olla helpompaa, jos joku järjestö olis ollut siinä takana. Mutta ehkä en olis ikinä oppinut itsenäisemmäks, jos en olis ollut just tollon just tossa perheessä ja ympäristössä.

Kotimatkakin oli aika kova koettelemus. En oo ikinä ennen matkustanut yksin maasta toiseen ja lentopelkoisena tein sen vielä pidemmän kaavan kautta. Eli matkustin ensin bussilla Oslosta Göteborgiin ja sieltä sitten junalla Tukholmaan, josta laivalla Turkuun. Yhteensä matkaan kului melkein vuorokausi ja bussin saapumisen ja junan lähdön välillä oli niin vähän aikaa, että pääsin oikeastaan aamupalan ja satunnaisten välipalojen jälkeen syömään vasta Tukholmassa, ravintolassakin myytiin ainoastaan kolmioleipiä, ja lämmintä ruokaa sain vasta illalla laivassa.

Tiistaiaamuna olin ihan puhki ja niin onnellinen, että kaikki oli mennyt hyvin ja matka oli vihdoin ohi. Ton kotimatkan jälkeen tuli ainakin sellanen fiilis, että pystyn mihin vaan. Kotiin sopeuduin ihan välittömästi ja olin niin ilonen, kun oli ihmisiä, joille puhua ja säännölliset ruokailurytmit.

Tällä hetkellä parantelen mun leukoja viimeisten viisaudenhampaiden poiston jäljiltä ja luen huhtikuussa lähestyviin pääsykokeisiin, jos tänä vuonna saisin vaikka uusia uskomattomia kokemuksia opiskelun merkeissä. Tää blogi jää mulle itelleni päiväkirjaks kuluneesta reissusta, johon voin aina tarkemmin tän avulla palata.

Olihan toi reissu nyt siisteintä, mitä oon varmaan ikinä tehnyt ja mihin oon ikinä pystynyt.