Syvä sukellus aupair-elämään

Päätin aloittaa kirjoittaa blogia mun tulevasta kahdeksasta viikosta, jotka tuun viettämään täällä Oslossa. Oon siis 19-vuotias välivuotta viettävä tyttö, joka etsii elämälle vähän suuntaa lukion päätyttyä. Päädyin pitkien pohdintojen jälkeen viettämään osan mun välivuodesta aupairina joko Ruotsissa tai Norjassa ja lopulta sopiva perhe löytyikin Oslosta mulle hyvin osuvaksi lyhyeksi ajankohdaksi. Tämä blogi siis toimii eräänlaisena päiväkirjana itselleni ja läheisille kaikista fiiliksistä ja tapahtumista, mitä mahdollisesti tuun tällä reissulla kokemaan. Harrastan myös valokuvausta, joten postaukset tulee olemaan varmasti aika kuvatäyteisiä.

Saavuin Osloon mun perheen saattamana viime lauantaina ja aupair-perheeseen kotiuduin sunnuntaina. Kyseessä on norjalaissuomalainen perhe, jonka lapsille on puhuttava suomea ja pitää näin niiden kielitaitoa yllä. Muina tehtävinä on yleisesti ottaen vain saattaa ja hakea lapset tarvittaessa koulusta tai päiväkodista ja vahtia kunnes perheen äiti saapuu töistä kotiin.

Oon vieraillut kerran aiemminkin Oslossa ja tykkäsin kaupungista, vaikkei silloin vielä ollut pienintäkään aavistusta siitä, että joku päivä tulisin täällä jonkun aikaa asumaan. Oslo muistuttaa tosi paljon Helsinkiä ja muutenkin ihmiset ovat hyvin saman henkisiä suomalaisten kanssa. Kovinkaan suuresta kulttuurishokista ei siis ole pelkoa. Kieleltäänkin Norja on helppo. Kaikki osaavat englantia ja myös ruotsilla pärjää vallan mainiosti. Kirjoitettua norjaakin on helppo ymmärtää, koska se on ruotsin kanssa hyvin samankaltaista.

Mulle ensimmäiset päivät aupairina ovat olleet kaikkea muuta kuin helppoja. Kun yhtäkkiä tulee heitetyksi vieraiden ihmisten kotiin vieraaseen maahan ja kaupunkiin, missä puhutaan vierasta kieltä, ei sopeutuminen tapahdu ihan hetkessä. Mun aupair-elämä alkoi suhteellisen tylsästi, kun eilen eli ensimmäisenä kokonaisena päivänä täällä olin koko päivän aamusta iltaan aivan yksin. Perheen isä ja lapset saapuivat vasta illalla syyslomareissultaan Suomesta ja äiti oli siihen asti töissä. Mitään ohjeita mihinkään elämiseen ei annettu, joten ainoana vaihtoehtona oli kehitellä itse omat ruuat ja tutustua kaupunginosaan Google mapsin avulla.

Eilisen lisäksi lähdin tänään kiertelemään kameran kanssa kodin lähiympäristöjä ja parin eksymisenkin jälkeen alueelta löytyi hyvin suomalaista luontoa ja kuvauksellisia maisemia. Fornebun kaupunginosa tarjoaa siis ostoskeskuksien ja palveluiden lisäksi myös luontoa, kun vaan osaa etsiä oikeat reitit meren rantaa pitkin.

Näiden kolmen tunnerikkaan päivän jälkeen odotuksena on, että arki lähtisi rullaamaan ja tekemistä löytyisi myös perheen sisältä. Vaikka yksin olo onkin kasvattavaa ja jollain tapaa myös rentouttavaa, kun ei jatkuvasti tarvitse täyttää muiden ihmisten toiveita ja odotuksia, ei pieni tekeminen lasten kanssa olisi pahitteeksi, vaikka mulle reissun pääasiallisin syy onkin löytää oma suunta elämässä ja tulevaisuudessa.