Viimeisiä viedään

Kahdeksas eli viimeinen viikko aupairina Oslossa on jo alkanut, enkä oikeesti voi uskoa, että tää kaikki on pian ohi. Mulle tää reissu on ollut eniten kaikista sitä itsensä ylittämistä ja oikeestaan vasta nyt mulle alkaa valkenemaan, että oon ihan todella ylittänyt itseni ja pian ollut täällä sen mun tavotteen eli kahdeksan viikkoa. 

Osittain olo on ehkä vähän haikea ja osittain taas niin helpottunut. Oon ehtinyt jo kiintyä tähän kaupunkiin. Vaikka Oslo onkin iso, on se mun mittakaavassa just sopiva. Tykkään siitä, ettei ihmiset täällä tunne mua, eikä ihmisiä muutenkaan oikeestaan kiinnosta muiden ihmisten tekemiset. Suomessa asiat on vähän toisin, varsinkin mun kotikaupungissa. Toisaalta täällä on myös tosi turvallista. Varsinkin Fornebun alue on rauhallinen ja täällä asuu lähinnä lapsiperheitä, mihinkään rettelöitsijöihin tai muihin laitapuolen kulkijoihin en oo täällä törmännyt. Myös keskustassa meno on useimmiten rauhallista, eikä mua oo vielä kertaakaan pelottanut kulkea siellä yksin, vaikka olisikin jo pimeetä. Haikeutta lisää tietenkin myös näistä lapsista eroaminen. Oon vihdoin löytänyt molempien kanssa yhteisen sävelen ja meillä on sujunut viimeiset viikot yllättävänkin hyvin.

Helpottunut oon siitä, että pian pääsen taas näkemään tuttuja ja viettämään ihan oikeesti aikaa muiden ihmisten kanssa. Viimeiset kahdeksan viikkoa on ollut ehkä mun elämän epäsosiaalisimmat, vaikka perheen lasten kanssa oonkin aika paljon tekemisissä ja norjan kurssilla onkin tavannut ihmisiä. Mulla on ollut ihan hirveä ikävä mun koiraa Vilmaa ja kaikkia mun kavereita sekä tietenkin perhettä. Jotenkin tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta, että oisin ikinä ees asunut kotona lähellä kaikkia tuttuja. Siltä kantilta ajateltuna kaks kuukautta on kyllä yllättävän pitkä aika.

Mun kummitäti tuli lauantaiaamuna tänne käymään ja kierrettiin aika intensiivisesti melkein koko Oslo läpi kahdessa päivässä. Ehdittiin tekemään lauantaina niin paljon kaikkea, että sunnuntaina jo melkein tuntui, ettei mitään uutta nähtävää enää jäänyt jäljelle, vaikka tekemistä tietenkin lopulta löytyikin. Näytin mun kummitädille kaikki perusnähtävyydet, kuten Vigelandin puiston ja oopperatalon. Me käytiin myös Askershusin linnoituksella ja kaupungintalossa sisällä, sekä kierrettiin keskustan Vinterland-joulutoria.

Sunnuntaina vietettiin jopa kaks tuntia kansallismuseossa, jossa ite oon käynyt nyt jo kolme kertaa. Kierrettiin joulumarkkinoita, käytiin kulttuuritalolla ja lopulta eksyttiin yliopiston orkesterin adventtikonserttiin kuuntelemaan joululauluja (mukaan mahtui myös Sibeliusta), kunnes olikin jo aika kiirehtiä lentokentälle. Kelit ei ihan hirveästi meitä suosineet, lauantaina oli pilvistä ja sunnuntaina satoi koko päivän vettä, mutta tekemistä ja näkemistä siitä huolimatta riitti ja ehdittiin me istuskelemaan kahviloissakin aina jonkin aikaa.

Mulla oli taas ihan mielettömän kiva viikonloppu. Tykkään esitellä mulle tutuiksi tulleita paikkoja ihmisille, jotka ei oo ikinä täällä vielä käyneetkään. On kans niin siistiä, että nää molemmat vierailut on saatu onnistumaan ja että mulla ylipäätään on edes ihmisiä, jotka haluaa ja raaskii lähteä mua moikkaamaan. Tästä yksinolosta aikalailla tarpeeks saaneena on aina niin kiva päästä viettämään aikaa muiden ihmisten kanssa. Aikakin kuluu niin paljon nopeammin yhdessä kuin yksin.

Eilen mulla oli toisiks viiminen tunti kielikurssilta ja huomenna sitten on aika jättää hyvästit mun elämäni kenties ainoalle norjan kurssille (ellen mä joskus innostu opiskelemaan norjaa tai muuttamaan tänne, ei sitä koskaan tiiä). Oon kyllä huomannut ihan selkeen eron mun kielen oppimisessa. Koska lapsille puhun suomea, en sitä kieltä pääse oikeestaan käyttämään ja sen takia tuottaminen onkin hiukan hankalampaa, mutta ymmärtäminen on parantunut tosi kovaa vauhtia. 

Aluksi oli ihan hirveen vaikeeta saada edes mitään selvää kenenkään puheesta, sen verran erilailla norjalaiset puhuu kuin ruotsalaiset, mutta nykyään ymmärrän lähes kaiken mitä esimerkiksi perheen äiti ja lapset keskenään puhuu. Kaupassa asioiminenkin on helpottunut koko ajan ja alun arvailut siitä, mitä myyjä sanoo, on jäänyt jo kokonaan taakse. Nykyään erotan jo selvästi, mitä multa kysytään tai mitä mulle sanotaan. Kielikylpy on siis tehnyt ihan hyvin tehtävänsä. Vähän mua harmittaa, etten oo päässyt kieltä kunnolla käyttämään ja siksi itse puhuminen on aika hankalaa, mutta ehkä tää ymmärtäminen on jo ihan hyvä alku.

Tänään lähdin heti aamulla keskustaan ostamaan vähän joululahjoja ja tuliaisia ja nappasin vielä kamerankin varmuuden vuoksi matkaan mukaan. Jossain vaiheessa sää alkoikin selkeytyä ja aurinko paistaa ja yhtäkkiä mun ostosreissu muuttuikin kuvausreissuksi. Kiertelin taas vähän tuttuja maisemia keskustassa, kun innostuin kuvaamaan.

Varasin sunnuntaina kotimatkan ja nyt on siis varmaa, että lähden ens viikon maanantaina kotiin täältä. Ennen sitä toivon vielä löytäväni vähän täydennystä mun tuliaisvarastoon ja että meidän matka vuorille vielä onnistuu. Tällä hetkellä vaikuttaa ihan lupaavalta ainakin sään kannalta, joten nyt on vain enää kiinni siitä, tuleeko kenties mitään esteitä matkaan. 

Osloa jään kyllä kaipaamaan ja ehdottomasti aion tänne palata vähintään lomamatkan muodossa. Tää vaikuttaa tosi miellyttävältä asuinpaikalta ja nyt kun kielikin on alkanut mulle selkeytyä ja muut tavat on tullut tutuiksi, myös ihmisiä on helpompi ymmärtää.